Sinä olit kissanminttua,
feromoneja, euforiaa,
poltetta, paloa, janoa.
Ja niin minä kiersin sinua
kuin kissa kuumaa puuroa,
käänsin selkäni kaarelle,
ja mourusin ikkunasi alla.
Ja niin kuin kissa hiiren,
sinä lopulta pyydystit minut,
otit kiinni, omaksesi.
Halusin kehrätä sinulle,
vain sinulle,
kiehnätä kylkeäni kylkeäsi vasten,
nauttia ihosi lämmöstä.
Mutta sinä olit arvaamaton,
itsenäinen, itsepäinen.
Sinä sähisit, kynsit, raatelit,
huusit kissan korkuisin kirjaimin.
Kissa vieköön.
Piru sinut periköön.
Ja niin kuin kissa,
putosit sinä aina jaloillesi,
kun minä kaaduin rähmälleni maahan,
raavittuna, revittynä.
Ja niin kuin kissa vihaa vettä,
minä vihasin sinua.
Ja niin kuin kissa rakastaa itseään,
minä rakastin sinua.
Sinä härnäsit, kidutit, kiusasit,
päästit hetkeksi pakenemaan,
kunnes hyökkäsit uudelleen.
Sillä pohjimmiltaan kissa on peto,
joka lopulta tappaa saaliinsa,
kun saa leikistä tarpeekseen.
Ja kissalla on yhdeksän elämää,
mutta minulla vain tämä yksi.
Ja niin minä hissun kissun hiljakseen
kuolin, haihduin pois.
