Järven rannalla on pieni, laudoista rakennettu mökki. Veteen johtaa harmaantunut puulaituri, ja pengertä reunustavat hiljaa paikallaan seisovat kaislat. Kiukaan tuli on jo hiipunut ja kivet kylmenneet.
Järvi seisoo seesteisenä, niin kuin sillä usein iltaisin on tapana. Kipristän varpaani laiturin päädyn ympärille ennen kuin ponnistan ja hyppään. Ja ajattelen sukeltavani syvään viileyteen.
Tömähdän pohjaan.
Vettä on vain kaksikymmentä senttimetriä, alla pehmeä muta. Yritän uida, mutta vatsani kiinnittyy liejuun. Raajoihini tarrautuu savea, sitä tunkeutuu uimapuvun sisälle, napaan, kaikkialle.
Kauempana kutsuu kirkas järvenselkä. Sinne haluan, mutta en pääse. Muta liiskautuu vartaloani vasten, hengittää kanssani samaan tahtiin ja imee minua itseensä. Ja hitaasti uppoan kokonaan siihen pehmeään tuntemattomaan.